lauantai 14. huhtikuuta 2012

Hei, me muutetaan!


Host-perheeni päätti viimeinkin pistää talonsa myyntiin ja rakentaa vastaostetulle tontille uuden kodin. Asuntomarkkinat ovat mielenkiintoinen juttu. Ei, että mitään tietäisin Suomen markkinoista, tai että mitään tietäisin oikeasti Amerikan markkinoista, mutta kirjoitetaan silti.

Kiinteistönvälittäjänämme toimii perheen isän paras ystävä, David. Hän kävi ottamassa kodistamme edustuskelpoisia kuvia ja teki jopa videon kämpästämme. Videon voi käydä kurkkaamassa tästä linkistä. Täällä Kati asustelee. Valitettavasti minun huoneeni ei ole päässyt esittelyvideoon lainkaan mukaan (liekö oli liian sotkuinen, hehe).

David ottamassa edustuskuvia talostamme.

Mainostettakoon tässä samalla, että pikkukaupunkini on myös huomioitu CNN:n teettämässä tutkimuksessa. Heidän Money-lehtensä mukaan Texasin Keller on seitsemänneksi parhain paikka asua Yhdysvalloissa. Siispä haluaisiko kukaan ostaa kakkosasunnon täältä Texasista? Lisää voi lukea täältä.


Kaivelin kuva-arkistojani, ja löysin muutamia kuvia amerikkalaisista taloista. Suurin osa kuvista on otettu Marylandissa ja pari kuvaa on Dallasista. Marylandilaiset tuntuivat rakastavan pilareita kuisteillansa sekä kummallisia parvekkeita ulko-oviensa päällä. Näille parvekkeille ei kumminkaan melkein koskaan johtanut ovea, jonka kautta tasanteelle olisi päässyt seisomaan. Outoa.










Todetaan silti, että amerikkalaiset omakotitalot ovat suurehkoja ja osalla asutusalueista oikein pröystäileviä. Harmillista, ettei minulla ollut kameraa mukana, kun eräänä talvipäivänä eksyin Marylandissa oikein kroisosalueelle. Kaiken keskellä on toki myös hökkelin tapaisia virityksiä joillakin esikaupunkialueilla. Täällä kun tuo rakennusvalvonta ei ole niin justiinsa.

1 kommentti: