Maanantai
Suomesta Saksaan lähtenyt lentomme oli myöhässä 50 minuuttia. Vaihtoaikamme Münchenissä oli 55 minuuttia. Siinä alkoi pienoinen jännitys vallata alaa, kun mietimme matkatoverin kanssa mahdollisia varatoimenpiteitä, jos vaikka sattuisimme myöhästymään lennolta. Kun laskeuduimme Saksaan, meitä olikin heti koneella vastassa minibussi, joka kuljetti meidät pikimmiten passintarkastukseen ja sen jälkeen aivan seuraavan koneemme viereen. Ravasimme lentokenttähenkilökunnan perässä suljetuista ovista ja ehdimme kuin ehdimmekin jatkolennollemme.
Pitkän lentomatkan jälkeen (reilut 12 tuntia) saavuimme New Yorkiin Newarken kentälle. Kerrankin sai kiittää onneaan siitä, että lento oli myöhässä, sillä yö oli ehtinyt jo laskeutua suurkaupunkiin. Oli aivan mahtava tunne sivuuttaa Manhattanin valaistut pilvenpiirtäjät aivan lähietäisyydeltä. Saman näyn näimme vielä myöhemmin toiselta puolelta, kun matkasimme kohti au pair koulua.
Lentokentällä meitä oli vastassa Cultural Carerin autokuski. Muut au pairit oli ehditty jo hakea koulun pikkubussilla, joten meille oli järjestetty yksityiskyyti. No, tähän kuskailuun jo Saksassa tottuneena istahdimme kauniin nahkaverhoillun auton takapenkille ja otimme rennosti. Mikä oli aivan kummallista, oli se, ettei auto pitänyt minkäänlaista ääntä liikkuessaan. Hetki sen jälkeen, kun olimme lähteneet lentokentältä, kuski jutteli radiopuhelimeensa ja tokaisi ”I got my girls”.
Siinä sitten ajoimme ”pimeän” kaupungin halki, mm. Brooklynin ja Queensin kautta. Kuskimme oli kehottanut meitä nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää, että pää vaan kääntyili. Sitä paitsi taisi kuskimme kaahata pikkaisen. Mittarissa oli lukema 65 mph, kun nopeusrajoitus oli 50 mph. Matka koululle kesti noin puolitoista tuntia.
Koululle saavuttuamme meille tarjottiin iltapalaa – pizzaa. En syönyt, sillä lentokoneessa olin ahtanut itseeni jo monen monta ateriaa. Sitä paitsi sisäinen kelloni ei kaivannut ruokaa neljän aikaa aamulla. Iltapalaa syödessä meille kerrottiin koulun säännöistä ja tulevan viikon ohjelmasta. Orientaatiotilaisuuden jälkeen saimme petivaatteet sekä pyyhkeen ja suuntasimme kohti yhteismajoitusta. Nukkumaan pääsin jo kello kymmeneltä paikallista aikaa.
P.S. Olin ostanut Suomessa taxfree-kaupasta Fazerin suklaarasioita. Sekä kuski että au pair koulun ohjaaja ihmettelivät olinko tuonut mukanani viinaksia. No, minkäs minä sille voin, että kaupasta sai vain näiden kuvalla varustettuja muovikasseja.
P.S. Olin ostanut Suomessa taxfree-kaupasta Fazerin suklaarasioita. Sekä kuski että au pair koulun ohjaaja ihmettelivät olinko tuonut mukanani viinaksia. No, minkäs minä sille voin, että kaupasta sai vain näiden kuvalla varustettuja muovikasseja.
Tiistai
Aamupalan jälkeen meillä alkoi ensimmäinen luento: Instruction; Health & Childhood Illnesses
Tunneilla ollaan aina ajoissa. Maanantai aamuna istuimme ja odotimme opettajaa, joka saapui 10 minuuttia myöhässä. Päivän mittaa tuli huomattua, että opettaja myöhästyy aina kun pitäisi palata takaisin tauolta. Kysymys kuuluukin kuinka paljon itse voi olla myöhässä?
Puhutaan aina englantia. Tätä sääntöä rikotaan jatkuvasti kaikkialla joka paikassa. Käytävillä kuulee puhuttavan niin saksaa, portugalia kuin espanjaa. Lisäksi opettaja tykkää luetella erilaisia sanoja eri kielillä. Tähän mennessä hän on kertonut meille käännökset muun muassa sanoille: ranskalaiset perunat, tutti, takapuoli. ”In finland, it´s called peppu”.
Kahta edellistä sääntöä kun rikkoo, joutuu tekemään ylimääräisiä tehtäviä. Kolmen rikkomuksen jälkeen ei saa enää osallistua torstaina järjestettävälle New York City – kierrokselle. Parempi totella, sillä kyllä minä haluan päästä Manhattanille käppäilemään.
Iltapäivän luento alkoi klo 13 ja jatkui aina puoli seitsemään asti illalla.
Päivälliseksi tarjoiltiin parsakaalia, perunoita sekä kalkkunaa. Tälläkin kertaa pöydällä notkui jälkiruokaa, nimittäin riisivanukasta. Päädyin kumminkin itse appelsiiniin.
Illalla yritin tuloksetta soittaa pari kertaa isäntäperheelleni. Olimme sopineet, että soittaisin heille saavuttuani kouluun. Isällä oli kuitenkin vastaaja päällä, joten en päässyt läpi. Lähetin hänelle sähköpostilla tiedon koululla olevista puhelimista, joihin hän voisi soittaa. Ja niinhän hän soittikin. Siinä sitten hetken juteltuani pääsin vihdoinkin nukkumaan.
P.S. Amerikkalainen rakentaminen on täysin epätasapainossa. Luokkahuoneessa on todella kylmä ja asuinrakennuksessa on todella kuuma. Ehkä tällä on jotain tekemistä sen faktan kanssa, että lavuaareissakin on kaksi nuppia, joita kääntää: kylmä ja kuuma vesi. Ehkä amerikkalaiset eivät osaa elää kuin ääripäitä täynnä olevassa ympäristössä. Katsotaan pitääkö asia paikkansa.
Mielenkiintoista luettavaa! :)
VastaaPoistahyvinhän sulla on lähteny siellä elämä käyntiin :)
kiva kun pysyy ajantasalla missä mennään. Täällä on pahin kaamosaika..mut kyllä se tästä. Kellojakin just käännettiin niin pimeä tulee varmaan jo viideltä. Huoh.
-Miia