Nappikauppiaasta Au pairiksi

maanantai 14. marraskuuta 2011

Koripallo

Tämän perheen the juttu on ehdottomasti koripallo. Molemmat pojat pelaavat koulunsa joukkueessa ja takapihalla on periamerikkalaiseen tyyliin koripallokenttä.

Urheilu on kova sana amerikkalaisissa kouluissa: mitä korkeampi aste, sitä enemmän valinnanvaraa. Marylandin yliopistolla (UMC) on jos jonkinlaista aktiviteettia jalkapallosta uimisen kautta haavipalloon. No, minun Amerikan-perheeni on hullaantunut koripallosta ja kaikenlisäksi naisten koripallosta. He ovat käyneet kannustamassa joukkuettaan viimeisen 7 vuoden ajan. Varsinkin Will on aivan joukkueen lumoissa ja hän tuntee joukkueen täysin, oli sitten kyseessä pelaajien pituudet tai valmentajan perhe-elämä.

To learn more: http://www.umterps.com/sports/w-baskbl/md-w-baskbl-body.html

Tähän mennessä olen käynyt katsomassa neljä Terrapinssien (kavereiden kesken Terpsien) peliä.

En ole koskaan käynyt Suomessa koripallopelissä, mutta melkein voisin muutaman asian mainita, joita en usko Suomen peleissä tapahtuvan.

1. Kansallislaulu. Tämä kuullaan jokaisen pelin alussa sen jälkeen, kun pelaajat ovat syöksyneet kentälle faniensa saattelemana. Kansallislaulu kuunnellaan/lauletaan seisten käsi sydämellä ja katse kiinnitettynä USA:n lippuun. Mikä ehkä mielenkiintoisinta, laulua ei soiteta koneelta, vaan ennaltavalittu henkilö seisoo kentällä ja laulaa lurittaa siinä sitten kaikkien kuunnellessa.

2. Koulun bändi: Jokaisessa pelissä tarjoillaan live-musiikkia. Bändi koostuu suurimmaksi osaksi vaskipuhaltimista: tuubia n.7, pasuunoita n.8, trumpetteja n.14, saksofoneja n.14. Joukossa on myös rumpali ja pari huilistia ja klarinetistia (voiko niin edes sanoa?)

3. Maskotti: Marylandin maskotti on kilpikonna nimeltä Testudo. Veikeä kaveri, joka naurattaa lapsia, jakaa yläfemmoja ja esittelee akrobatiataitoja väliajalla.

4. Väliaikakilpailut:

Tanssi itsellesi illallinen. Eli musiikki soi ja katsojat saavat veivata minkä kerkiävät. Kameramiehet sitten bongaavat yleisöstä persoonallisimman tanssijan ja myöntävät hänelle lahjakortin ravintolaan, joka sponsoroi kisoja. Will rakastaa tätä kilpailua, ja Josh häpeää silmät päästään kun veljensä osallistuu siihen.

Pukeudu kuin Terps. Kaksi tyttöä valitaan yleisön joukosta tähän kilpailuun. Tarkoituksena on pillin soidessa kiskaista itselleen Terpsien peliasu (sortsit & hihaton paita) päälleen, juosta pallon luo ja heittää kori. Ensimmäisenä onnistuva voittaa. (Voittaa mitä? No en minä vaan tiedä…)

5. Cheerleaderit: Mitä minä heistä sanoisin? Suloisia tyttöjä, jotka hymyilevät koko ajan ja osaavat tuplavoltit taaksepäin kerien ja niin poispäin.

Olen varmaan tämän vuoden jälkeen kyllästetty koripallolla. Ai niin, Will ei voi millään uskoa, että jääkiekko on Suomessa se ykköslaji, eikä suinkaan koripallo.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Halloween

Halloween, tuo aitoakin aidompi kummitusjuhla, jota ei vietetä Suomessa. Minäpä pääsin kokemaan aitoamerikkalaisen Halloweenin (kerta se on ensimmäinenkin). Pojilla oli poikkeuksellisesti koulusta vapaata. Josh lähti isänsä kanssa aamulla seuraamaan erästä paikallista oikeusjuttua. (Josh haluaa ryhtyä asianajajaksi, siksipä kiinnostus). Minä ja Will ryhdyttiin aamuvarhaisella tekemään tieteellistä tutkimusta. Willin tehtävänä on tehdä koripalloaiheinen tutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää vaikuttaako välimatka heittojen onnistumiseen. Tutkimus tehdää joka päivä kahdeksan päivän ajan. Minä dokumentoin, hän toteuttaa.

Puoliltapäivin Will ja minä matkustimme bussilla metroasemalle, jossa tapasimme Joshin. Me kolme suuntasimme pääkaupungin sykkeeseen. Lounastettuamme pojat veivät minut Natural History Museumiin http://www.si.edu/Museums/natural-history-museum . Niin, sen voisin museosta mainita, että heidän mineraalinäyttelystään löytyy yksi suomalainen kivi. ”Helsingfors – Finland” luki nimikyltissä. Siis miten voi olla mahdollista, että kirjoittavat ruotsalaiseen tyyliin pääkaupunkimme nimen? Nauratti. Lupaan käydä joskus ottamassa kyseisestä laatasta teille kuvan.

Kierrettyämme näyttelyissä (joista suosikkini oli tottakai mikäs muu kuin jalokivet) suuntasimme Embassy Row – nimiselle kadulle. Nimestäkin voi päätellä, että kyseisen tien varrella on useampi kuin yksi suurlähetystö. No mitä kummaa me sinne menimme? Trick And Treat aikeissa tietysti! Suurin osa suurlähetystöistä ottaa osaa tähän hulluun perinteeseen ja jakaa karkkia kaikille halukkaille. Mutta mitenkä olivat asiat, kun saavuimme Suomen suurlähetystöön? Karkit olivat loppuneet! Mikä pettymys, murhe ja itku.

Suuntasimme takaisin kotiin ja hetken levähdettyämme minä ja Will lähdimme uudelle Trick And Treat –kierrokselle, tällä kertaa naapurien ovikelloja pimputtelemaan. Lapset olivat runsain joukoin liikenteessä, mitä ihastuttavimmissa ja kauhistuttavimmissa asuissansa. Ihmiset olivat koristelleet omat pihansa oikein viimisen päälle: oli kurpitsoita, kummituksia, noitia, hämähäkinverkkoja, luurankoja, hautakiviä ja niin edelleen. Iloksenne otin muutamia kuvia ihmisten pihoilta. Huonolaatuisia ovat, mutta saatte sentään jonkinlaisen käsityksen millaista täällä oli maanantai-iltana. Halutessanne voitte arvata, mikä kuvista on otettu meidän etuoveltamme.

Se siitä juhlapyhästä, seuraavaksi odotellaan kiitospäivää.

P.S. Nyt vaatekaappini ylähyllyllä on rasia täynnä karkkia. Minun saaliini oli pieni verrattuna esimerkiksi Willin saaliiseen. No näistä riittää minulle hetkeksi.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Matka kohti pääkaupunkia

Reilun viikon ajan olen ehtinyt asustella uudessa kodissani. Tekemistä ei ole paljon, mutta siltikään en ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani (+muistakaa adapteriongelmani). Kerrotaan teille millainen reissu meillä oli Training Schoolilta perheidemme luokse.

Perjantaiaamu valkeni kauniin aurinkoisena. Oli viimeinkin päivä, jolloin suuntaisimme koululta isäntäperheidemme luo. Jännitystä alkoi olla ilmassa melko lailla. Aamupalan sekä lyhyen toimintaohjeistuksen jälkeen suuntasimme hakemaan tavaramme huoneistamme. Siirryimme siitä sitten takapihalla odottavien bussien luo. Kun koko poppoo (vahvuus sellainen 15 henkilöä) oli saatu kasaan, oli aikamme lähteä ajamaan kohti etelää, Marylandin osavaltiota. Meistä osa jäi matkan varrella pois, oma pysäkkini oli neljäs eli toiseksi viimeinen.

Mitäpä siitä matkasta kertoisin? Meillä oli hauska 6-tuntinen bussissa, kuuntelimme musiikkia, pelasimme seuraleikkejä, lauleskelimme yms. Haikeissa tunnelmissa hyvästelimme uusia ystäviämme ja odotimme perheidemme tapaamista jännittynein mielin.

Saavuimme määränpäähäni noin klo 16. Pysäkiksi oli valittu paikallinen ostoskeskus ja perheen oli tarkoitus noutaa minut sieltä. Koko jäljellä ollut seurue odotteli kanssani, kunnes paikalle tuli LCC eli au pair -järjestön paikalliskoordinaattori. Hän jäi minun ja toisen tytön kanssa odottelemaan meidän perheitämme. Bussi jatkoi matkaansa kohti Virginiaa ja viimeistä pysäkkiään.

Hetken odoteltuamme, toista tyttöä tultiin hakemaan. Jäimme kahdestaan LCC:n kanssa ja odottelimme perhettäni, joka saapuikin tuota pikaa. Isä ja molemmat pojat tulivat minua vastaan, kaikki pitkiä kuin lyhtypylväät. Siinä sitten tervehdimme, jonka jälkeen pakkasimme tavarani autoon ja ajoimme uuteen kotiini. Niin, kerrottakoon vielä se, että hoidokkini ovat kaksi poikaa: Will 13v ja Josh 16v. Ei siis todellakaan mikään tyypillinen au pairia tarvitseve perhe!

Perillä minulle näytettiin huoneeni ja sitten teinkin tavaroiden purkua, kunnes minulle tultiin kertomaan, että lähdemme katsomaan jalkapallopeliä. Ei, rakkaat suomalaiset, ei mitään potkupalloa, vaan brutaalia amerikkalaista jalkapalloa. Ja näin se kuulemma menee: perjantaisin lukiopelit, lauantaisin yliopistopelit ja sunnuntaisin ammattilaispelit. Mutta siis perjantai-illan viihteeseen kuuluu lähteä katsomaan jalkapalloa.

No mehän menimme ja sinä iltana minulle myös selitettiin pelin säännöt. Lyhyesti sanottuna pelin idea on saada pallo (mikä ihmeen pallo, eihän se ole edes pyöreä) vastustajajoukkueen päätyyn. Yrityksiä tähän on neljä kappaletta. Tietysti vastustajajoukkue ei tee tätä helpoksi, vaan taklaa minkä kerkiää.

Lauantai valkeni kauniissa lumisateessa (lue: räntää, räntää, räntää). Minua kuskattiin ympäri kaupunkia, kävimme ostoksilla ja niin poispäin. Laitettiin sitten pää pyörälle heti ensimmäisenä päivänä. Sunnuntaina lähdimme kannustamaan Joshia koripallossa. Kyseessä oli kahden lukion välinen peli. Tuon jälkeen (niin siis totta kai me voitimme) käväisimme lounaalla meksikolaisessa ravintolassa ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa burritoa. Olihan se hyvää, kun pavut jätti pois.

Seuraavaksi iltapäivän ohjelmassa oli käydä lähistöllä sijaitsevassa Six Flags -nimisessä huvipuistossa. Tämä lähinnä sen takia, että sunnuntai oli viimeinen päivä, jolloin sai ostettua edulliset kausiliput seuraavaksi kesäksi. Kyllä, minullakin on kausilippu ensi kesäksi, miettikääpä sitä. Käväisimme poikien kanssa kahdessa vuoristoradassa, jotka olivat tarpeeksi vauhdikkaita makuuni, mutta tarpeeksi lepsuja, jotta uskalsin nousta kyytiin.

Siinähän se viikonloppu menikin nopeasti. Seuraavassa tekstissä kerron teille Halloweenista.

Kuulumisiin!

P.S. Tässä teille hesarin kuvaus siitä räntäsateesta

http://www.hs.fi/ulkomaat/Harvinainen+lumimyrsky+iski+Yhdysvaltain+it%C3%A4rannikolle/a1305548273424