Matka kohti pääkaupunkia

Reilun viikon ajan olen ehtinyt asustella uudessa kodissani. Tekemistä ei ole paljon, mutta siltikään en ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani (+muistakaa adapteriongelmani). Kerrotaan teille millainen reissu meillä oli Training Schoolilta perheidemme luokse.

Perjantaiaamu valkeni kauniin aurinkoisena. Oli viimeinkin päivä, jolloin suuntaisimme koululta isäntäperheidemme luo. Jännitystä alkoi olla ilmassa melko lailla. Aamupalan sekä lyhyen toimintaohjeistuksen jälkeen suuntasimme hakemaan tavaramme huoneistamme. Siirryimme siitä sitten takapihalla odottavien bussien luo. Kun koko poppoo (vahvuus sellainen 15 henkilöä) oli saatu kasaan, oli aikamme lähteä ajamaan kohti etelää, Marylandin osavaltiota. Meistä osa jäi matkan varrella pois, oma pysäkkini oli neljäs eli toiseksi viimeinen.

Mitäpä siitä matkasta kertoisin? Meillä oli hauska 6-tuntinen bussissa, kuuntelimme musiikkia, pelasimme seuraleikkejä, lauleskelimme yms. Haikeissa tunnelmissa hyvästelimme uusia ystäviämme ja odotimme perheidemme tapaamista jännittynein mielin.

Saavuimme määränpäähäni noin klo 16. Pysäkiksi oli valittu paikallinen ostoskeskus ja perheen oli tarkoitus noutaa minut sieltä. Koko jäljellä ollut seurue odotteli kanssani, kunnes paikalle tuli LCC eli au pair -järjestön paikalliskoordinaattori. Hän jäi minun ja toisen tytön kanssa odottelemaan meidän perheitämme. Bussi jatkoi matkaansa kohti Virginiaa ja viimeistä pysäkkiään.

Hetken odoteltuamme, toista tyttöä tultiin hakemaan. Jäimme kahdestaan LCC:n kanssa ja odottelimme perhettäni, joka saapuikin tuota pikaa. Isä ja molemmat pojat tulivat minua vastaan, kaikki pitkiä kuin lyhtypylväät. Siinä sitten tervehdimme, jonka jälkeen pakkasimme tavarani autoon ja ajoimme uuteen kotiini. Niin, kerrottakoon vielä se, että hoidokkini ovat kaksi poikaa: Will 13v ja Josh 16v. Ei siis todellakaan mikään tyypillinen au pairia tarvitseve perhe!

Perillä minulle näytettiin huoneeni ja sitten teinkin tavaroiden purkua, kunnes minulle tultiin kertomaan, että lähdemme katsomaan jalkapallopeliä. Ei, rakkaat suomalaiset, ei mitään potkupalloa, vaan brutaalia amerikkalaista jalkapalloa. Ja näin se kuulemma menee: perjantaisin lukiopelit, lauantaisin yliopistopelit ja sunnuntaisin ammattilaispelit. Mutta siis perjantai-illan viihteeseen kuuluu lähteä katsomaan jalkapalloa.

No mehän menimme ja sinä iltana minulle myös selitettiin pelin säännöt. Lyhyesti sanottuna pelin idea on saada pallo (mikä ihmeen pallo, eihän se ole edes pyöreä) vastustajajoukkueen päätyyn. Yrityksiä tähän on neljä kappaletta. Tietysti vastustajajoukkue ei tee tätä helpoksi, vaan taklaa minkä kerkiää.

Lauantai valkeni kauniissa lumisateessa (lue: räntää, räntää, räntää). Minua kuskattiin ympäri kaupunkia, kävimme ostoksilla ja niin poispäin. Laitettiin sitten pää pyörälle heti ensimmäisenä päivänä. Sunnuntaina lähdimme kannustamaan Joshia koripallossa. Kyseessä oli kahden lukion välinen peli. Tuon jälkeen (niin siis totta kai me voitimme) käväisimme lounaalla meksikolaisessa ravintolassa ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa burritoa. Olihan se hyvää, kun pavut jätti pois.

Seuraavaksi iltapäivän ohjelmassa oli käydä lähistöllä sijaitsevassa Six Flags -nimisessä huvipuistossa. Tämä lähinnä sen takia, että sunnuntai oli viimeinen päivä, jolloin sai ostettua edulliset kausiliput seuraavaksi kesäksi. Kyllä, minullakin on kausilippu ensi kesäksi, miettikääpä sitä. Käväisimme poikien kanssa kahdessa vuoristoradassa, jotka olivat tarpeeksi vauhdikkaita makuuni, mutta tarpeeksi lepsuja, jotta uskalsin nousta kyytiin.

Siinähän se viikonloppu menikin nopeasti. Seuraavassa tekstissä kerron teille Halloweenista.

Kuulumisiin!

P.S. Tässä teille hesarin kuvaus siitä räntäsateesta

http://www.hs.fi/ulkomaat/Harvinainen+lumimyrsky+iski+Yhdysvaltain+it%C3%A4rannikolle/a1305548273424